Viime päivinä en ole juurikaan kotona ehtinyt oleskella. Pari vapaapäivääni vietin vuoroin vanhempieni luona ja vuoroin Pouhakoiden residenssissä (eli Jamin ja Vilman luona). Tänäänkin syyhkäisin suoraan töistä sinne, sillä Vilman sisko Venla ja hänen asuinkumppaninsa Essi tulivat vierailulle. En ollut nähnyt kumpaakaan valovuosiin!

Nämä pari tuntia, jotka kotosalla olen viettänyt, olen mamminut metsänvihreässä AA:n trikoohameessa. Karvainen lapsukaiseni tahtoi avustaa kuvaustilanteessa muun muassa raapien sääriäni ja hyppäämällä syliin.
Sääristä puheen ollen, omani näyttävät taas siltä, kuin minua olisi heitelty pitkin maita ja mantuja.Kesäsääret á la Jenni: täynnä mustelmia, raapaleita ja kuhmuja. Olen superaltis saamaan mustelmia – ja tätä kai tapahtuu ympäri vuoden – eikä siihen tarvita pientä kosketusta kummempaa. Näin kesäisin se on entistä ikävämpää, sillä musta-sini-keltaläikikkäät sääret eivät ole kovinkaan seksikkäät lyhyissä shortseissa tai hameissa…

Tohelona ihmisenä olen turmellut myös uusia rakennekynsiäni. Oikean käden nimettömästä lennähti koko kynsi mattopyykillä ja keskisormen kynsi halkesi auton ovea avatessa. Pitäisi kysellä huoltoaikaa varmaan ensi viikoksi.

EN. From now I will start my posts with Finnish and add the English summary last. I find it more practical as most of my readers are from Finland. However I don’t want to completely shut down my other readers so I continue this blog bilingually.
Tonight I’m wearing American Apparel forest colored dress with buttons. I’m also showing off with my beautiful summer legs filled with bruises and scratches. I’m a master in getting those! I’ve also managed to damage my new nails: one came off while washing the carpets and one was torn while opening a car door… Super glue saved it!
Subscribe
mulla on sama homma noiden mustelmien suhteen. viime kesästä lähtien olen alkanut saamaan niitä todella herkästi, ja jalat tuntuu olevan aina ihan täynnä niitä. onneksi vielä toistaiseksi hillitymmin kuin viime kesänä (eräänäkin kesä-08 aamuna laskin mustelmiani, pelkässä oikeassa reidessä niitä oli 13, sairasta) en tiedä mistä niitä oikein tuli, löin itseäni unissani?? kai se jotai vitamiininpuutosta sit on, en kyllä ymmärrä.
joo noi rakennekynnet kyllä arveluttaa siinä mielessä itseäni, et varmaan teloisin ne kans heti, ainaki sitte töissä ku ei semmosiin ole tottunut.
Mä olen aina ollut herkkä saamaan mustelmia. Niitä tosiaan ilmestyy ihan itsestään! Eikä ne ole mitään pieniä läiskiä, vaan usein ne on sellasia koko reiden peittäviä
Nämä kynnet on kyllä yllättävän hyvin pysynyt, vaikka töissäkin joudun repimään pahveja ja nostelemaan lavoja yms. Luulen, että tuossa matonpesussa ne vaan pääsi likoomaan niin paljon, että pehmenivät.
Tämä keksisormen kynnen halkeaminen nimittäin tapahtui samana päivänä.